
Ammattiliitto Avan koulutustilaisuuden puheenvuoroissa kaivattiin työmarkkinoille vakautta
Ammattiliitto Avan jäsenliittojen hallitusten jäseniä, pääluottamusmiehiä ja toimihenkilöitä kokoontui 31.10. Helsinkiin yhteiseen koulutustilaisuuteen. Koulutuspäivän aikana oli vahvasti esillä hallitusohjelma. Siitä puhuivat niin JUKOn neuvottelupäällikkö Heli Hartman-Mattila kuin Akavan puheenjohtaja Maria Löfgrenkin.
Päivä alkoi Hartman-Mattilan puheenvuorolla. Hänen edustamansa Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO on yksi valtion virka- ja työehtosopimuksen neuvotteluosapuolista. Ammattiliitto Ava kuuluu JUKOon Vakavan jäsenenä.
Vakaus ja jatkuvuus ovat tärkeitä
Sekä Hartman-Mattila että iltapäivällä puhunut Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren toivat esille, että hallituksen tavoite tukea työllisyyttä on sinänsä hyvä, mutta keinoihin suhtaudutaan kriittisesti.
Löfgren kertoi, että Akava esittää hallitukselle sopimisen tietä. Akava luovutti pääministeri Petteri Orpolle lokakuussa vetoomuksen, jossa se esitti ratkaisuvaihtoehtoja työmarkkinakysymyksiin. Akavassa pidetään tärkeänä, että työmarkkinoita kehitetään tasapainoisesti. Tasapainon puuttumista pidetään vakavana ongelmana ja polarisaatiota halutaan välttää.
Sekä Löfgren että Hartman-Mattila toivat esille että, jos työelämäkysymyksissä mennään jatkossa äärimmäisyydestä toiseen, sen mukaan millainen hallitus Suomessa kulloinkin on, se luo epävarmuutta työmarkkinoille.
Löfgren oli huolissaan, onko Suomeen tulossa työlainsäädännön takapajulan piirteitä, samalla kun asiantuntijatyön osuus kasvaa. Hän mietti, miten tämä vaikuttaa ulkomaisten toimijoiden halukkuuteen tulla Suomeen.

Työskentelyä leimaa kiire
Hartman-Mattila kertoi, että hallitusohjelmaan liittyen tulee paljon lausuntopyyntöjä, mutta vastausaika on yleensä lyhyt. Työskentelyä leimaa kiire. Löfgren puolestaan piti neuvotteluvaraa kapeana, koska monet asiat on jo yksityiskohtaisesti kirjattu hallitusohjelmaan.
Työ- ja elinkeinoministeriö asetti heinäkuussa paikallista sopimista ja työrauhakysymyksiä käsittelevät työryhmät. Kummassakin työryhmässä on edustaja Akavasta. Työryhmien tehtävänä on laatia mietintö hallituksen esityksen muodossa. Mietinnöistä järjestetään lausuntokierros. Tämän jälkeen virkavalmistelu jatkuu. Tavoitteena on, että hallitus antaisi varsinaiset lakiesitykset eduskunnalle kevätistuntokaudella 2024.
Paikallista sopimista käsittelevä työryhmä jatkaa työskentelyä tammikuun loppuun saakka. Työrauhakysymyksiä käsittelevän työryhmän työ on jo päättynyt. Akava, SAK ja STTK jättivät työryhmän mietintöön yhteisen eriävän mielipiteen.

Vientivetoista työmarkkinamallia pidettiin haastavana
Hallitusohjelmassa halutaan vahvistaa vientivetoista työmarkkinamallia. Lakiin halutaan kirjata, että palkankorotusten yleistä linjaa ei voi ylittää. Sekä Hartman-Mattila että Löfgren pitivät asiaa haastavana. Hartman-Mattila totesi, että toteutuessaan uudistus poistaisi sopimusautonomian neuvotteluosapuolilta ja sitoisi valtakunnansovittelijan kädet. Myös alakohtaisten ratkaisujen mahdollisuus katoaisi.
Löfgren sanoi, että uudistus avaisi politiikan pelin palkankorotuksiin, kun seuraavilla hallituskausilla lakia voitaisiin jälkeen muuttaa. Hartman-Mattila toi esille, ettei poliittisilla päättäjillä pitäisi olla asiaa neuvottelupöytiin.
Kaavaillut työehtojen heikennykset
Sekä Löfgren että Hartman-Mattila puhuivat myös hallitusohjelmassa kaavailluista työehtojen heikennyksistä, kuten irtisanomisperusteiden muuttamisesta ja muutoksista määräaikaisten työsopimusten perusteisiin.
Hartman-Mattila totesi, ettei ole vielä varmuutta suuntaan eikä toiseen, heijastuvatko nämä muutokset valtiolle ja virkamieslakiin. Hän kuitenkin esitti arvionaan, että tulevaisuudessa saattaa tulla paine tasapuolisuuteen, jos virassa olevilla on erilaisia ehtoja kuin työsuhteisilla.
Liitojen hallitustyöskentelyä mietittiin yhdessä
Avan koulutustilaisuudessa kuultiin myös jäsenliittojen kuulumiset sekä osallistuttiin liiton hallituksen tehtäviä, toiminnan suunnittelua ja hallitustyöskentelyn kehittämistä käsittelevään koulutukseen. Koulutuksen veti Sirpa Sulku TJS Opintokeskuksesta.
Muun muassa hallituksen tärkeimpiä tehtäviä ja hyviä työskentelytapoja mietittiin ryhmissä ja yhteisessä keskustelussa. Yhdessä puhuttiin myös siitä, mikä tekee hallitustyöskentelystä mielekästä ja millaisia toimintatapoja ja käytäntöjä itse kukin arvostaa.
Ammattiliitto Ava
Vuonna 2017 perustettu Ammattiliitto Ava on kattoliitto, johon kuuluvat Verovirkailijain Liitto, Tullivirkamiesliitto ja Ulkoasiainhallinnon virkailijayhdistys UHVY.
Ammattiliitto Ava on Akavan ja 15 akavalaisen liiton yhteenliittymän, Vakavan, jäsenliitto.